MC Kramppi - MTB-reittiesittelyt

Tampere-tien eteläpuoli (Hollola/Lahti)

2. Salpakangas - Nostava - Ala-Okeroistentie

Reittikartta eri tiedostomuodoissa:

(Maps.live.com-palvelussa on erittäin tarkat satelliittikuvat. Google Earth-tiedosto vaatii Google Earth -ohjelman.

maps.live.com-reitti Google Earth-reitti GPX-reitti

 

Reitin lähtöpaikka Salpakankaan ABC, Hollola
Reitin päättymispaikka Ala-Okeroistentien ja Nostavantien risteys, Lahti
Reitin pituus 12,8 km
Reitin korkeusero 194 m (kokonaisnousu)
Arvioitu ajoaika 1-1,5 h
Reitin vaikeusaste Reitti on alamäkivoittoinen ja sisältää muutamia tiesiirtymiä. Polut ovat vaikeusasteeltaan keskivaikeita. Erityisen vaarallisia laskuja ei ole reitillä.

 

Yhteenveto reitistä Reitti lähtee Salpakankaan ABC:ltä ja suuntautuu etelään päätyen Nostavan kautta Ala-Okeroistentielle.

Salpakankaalta ajetaan ensin polkuja pitkin Takamaantien päähän, josta metsän läpi Yli-Peisalantielle. Siirtymän jälkeen käännytään Tikkakalliontieltä poluille kohti junarataa. Lopulta palataan takaisin Tikkakalliontielle. Siirtymän jälkeen Nostavassa noustaan taas polulle kunnes päädytään takaisin Nostavantielle.

HUOM! Reitti ei ole silmukka eli lähtö- ja maalipisteet ovat eri paikoissa. Mikäli haluaa palata lähtöpaikalle, se on mahdollista esim. maantiesiirtymänä Ala-Okeroistentietä pitkin. Matkaa on reilu 5 km. Reitin voi myös yhdistää esim. Lahden keskustasta Salpakankaan ABC:lle kulkeviin reitteihin. Reittikuvaus Tampere-tien eteläpuolella välillä Lahden keskusta-Salpakangas kulkevalle reitille löytyy täältä. Lisäksi reitin voi yhdistää Ala-Okeroistentieltä Liipolaan johtavalle reitille. Sen reittikuvaus löytyy täältä.

   

Reittikuvaus:

0,0 km: Reitti lähtee Salpakankaan ABC:n takapihalta kohti etelää. Aja pyörätie-alikulkua pitkin vt 12:n ja Koulurinteentien ali. Aja tämän jälkeen etuoikealle kohti Kankaan koulua. Koulun takaoikealta kulmalta lähtee nousemaan polku loivaan ylämäkeen. Jatka tätä polkua ja valitse oikeanpuoleinen reitti aina kun mahdollista. Muutaman sadan metrin jälkeen saavutaan pururadalle.

Pururataa ajetaan muutama kymmenen metriä vasemmalle kunnes oikealle kääntyy leveähkö polku. Seuraa tätä polkua ja jatka polulla kun se kääntyy loivasti vasemmalle pois sähkölinjan alta.

Tämä mukava alamäkivoittoinen polku jatkuu pitkään ilman risteyksiä, joten päästele rauhassa.

2,0 km (reittipiste 1): Polku kääntyy jossain vaiheessa jyrkästi vasemmalle ja tulet linjan kohdalle. Kohta tämän jälkeen juuri ennen voimalinjaa tulee polkujen risteys, jossa on pitkään ollut puu kaatuneena polun päällä. Käänny ennen puuta ja voimalinjaa oikealle menevälle polulle.

Polku yhtyy jossain vaiheessa takavasemmalta tulevaan metsäkoneuraan. Pari sataa metriä tämän jälkeen uralla tulee T-risteys. T-risteyksestä käännytään vasemmalle ja vastassa on vauhdikas hiekkatielasku. Vauhdin kanssa kannattaa olla kuitenkin tarkkana, sillä mäessä on paljon irtokiviä. Jatka mäen alla vasempaan hiekkatietä kunnes saavut puomille, joka voi olla kiinni tai auki.

2,7 km (reittipiste 2): Olet saapunut Takamaantien päässä olevan teollisuushallin nurkalle. Käänny puomin kohdalta jyrkästi oikealle hallin pihalle. Pihan nurkasta lähtee leveä ura kohti voimalinjaa ja etuvasemmalla näkyvää synkkää metsää.

Kurvaa metsän kulmalta metsän sisään. Metsän sisällä menee useita hevosten käytössä olevia juurakkoisia ja hiukan mutaisiakin polkuja. Kesällä 2008 metsän voimalinjojen puoleiselle reunalla oli tehty harvennushakkuita, mistä johtuen osa poluista oli ajokelvottomia. Metsän läpi menee kuitenkin ajettava polku edelleenkin. Tälle pätkälle on vaikea antaa tarkkaa reittikuvausta. Tärkeintä on pitää pääsuuntana etelää ja pysyä voimalinjojen vasemmalla puolella metsän sisällä kunnes saavutaan metsän eteläreunassa olevalle tielle ja mansikkatilalle.

3,8 km (reittipiste 3): Kun saavut synkän metsän eteläreunalle näet vasemmalla/etuvasemmalla Yli-Peisalantien päässä olevan mansikkatilan. Nyt on vuorossa n. 2 km hiekkatiesiirtymä. Aja mansikkatilan rakennusten välistä menevää tietä. Mansikkatilalla liikkuu usein ihmisiä, hevosia ja koiria, joten  muistathan käyttäytyä asiallisesti ja kohteliaasti, jotta saamme jatkossakin ajaa tilan mailla.  Jatka tilan jälkeen matkaasi kunnes tulet Yli-Peisalantien ja Tikkakalliontien risteykseen. Käänny oikealle Tikkakalliontielle ja aja sitä kunnes tulet Tikkakalliontien ja Kuusenalantien risteykseen.

5,8 km (reittipiste 4): Käänny risteyksen kohdalta vasemmalle lähtevälle leveälle polulle. Tätä polkua lasketellaan alaspäin kohti junarataa. Alkupätkä polusta on leveää ja teknisesti helppoa, mutta polku muuttuu loppupäässä kivikkoisemmaksi ja haastavammaksi. Alkuvaiheessa polulla tulee vastaan risteys, jossa polku jatkuu etuvasemmalle ja -oikealle. Valitse oikeanpuoleinen reitti.

Alamäkivoittoinen polku päättyy junaradan varteen, mutta hiukan ennen radalle saapumista kääntyy oikealle peitteinen suurin piirtein radan suuntainen ura. Käänny sille. Ura lähestyy hiljalleen rataa kunnes siitä kääntyy etuoikealle nouseva leveä ura. Tämä on hidasta pätkää, koska reitti nousee hiljalleen ylöspäin ja rullaavuus on maaston pehmeydestä johtuen huono. Teknisesti kuitenkin helppoa osuutta.

7,0 km (reittipiste 5): Leveältä uralta kääntyy jossain vaiheessa kapea polku oikealle. Tämän polun alun löytäminen on hyvin vaikeaa ja tässä kannattaa olla tarkkana. Ollaan edelleenkin leveällä nousuosuudella. Metsän keskellä tulee ensin vastaan pari hiukan aukeampaa kohtaa. Kolmannella aukealla kohdalla oikealla puolella puskien takana on isohko reilun metrin korkuinen kivi. Samalla kohtaa on hiukan vattupensaita. Kohta kiven jälkeen lähtee edellä mainittu polun alku oikealle. Junaradan vierestä kapean polun alkuun on matkaa 300 m.

Alussa mennään taluttaen vattupuskien läpi ylöspäin etuvasemmalle. Polku on hyvin kapea, mutta havaittavissa kun on tarkkana. Sammaleisen kallion päällä polku on taas vaikeasti havaittavissa, mutta se kääntyy vanhan kaatuneen puun kohdalla jyrkästi vasemmalle ylöspäin muutamasta kapeasta puiden välistä. Tämän jälkeen alkaa herkutteluosuus. Polku jatkuu kapeana ja juurakkoisena metsän keskellä pitkän matkaa - täysjoustomaastoa. Jossain vaiheessa tulee polun risteyksiäkin. Älä kuitenkaan mene oikealla puolella olevalle pellolle saakka vaan kurvaa jossain vaiheessa loivasti vasemmalle.

Polku alkaa laskemaan hiljalleen ja tässä vaiheessa on mukavan haastavia korkeiden juurien ylityksiä.

7,5 km (reittipiste 6): Kapea polku kohtaa jossain vaiheessa leveämmän uran. Olet saapunut takaisin samalle uralle, josta kapea polkuosuus lähtikin. Älä jatka kapealla polulla leveän uran yli vaan käänny oikealle uraa pitkin kohti ylämäkeä.

Leveää uraa ei tarvitse jatkaa kuin satakunta metriä kunnes vasemmalle lähtee uusi kapea polku (reittipiste 7). Kesällä 2008 risteyksen kohdalla oli tuntomerkkinä muutama halkopino. Tätä kapeaa mukavan teknistä polkua on parisen sataa metriä ennen kuin tupsahdetaan taas tielle. Polulla on yksi hankala sillanylitys, jossa kannattaa olla tarkkana.

7,8 km (reittipiste 8): Ollaan taas Tikkakalliontiellä ja tiedossa on pieni siirtymä Nostavan kylän ohi. Lähde polulta tultaessa vasemmalle tietä pitkin. Hetken päästä mennään junaradan ali ja jatketaan tiesiirtymää Nostavan keskustaan.

Nostavan keskustassa vastaan tulee hieman isompi tie eli Nostavantie. Käänny vasemmalle tälle tielle.

9,6 km (reittipiste 9): Kohta Nostavan kylän jälkeen vasemmalle nousee metsätie. Käänny sille ja nouse heti kohta etuoikealle lähtevälle polulle. Tästä alkaa n. 2 km polkuosuus. Alku on kallio/kivikkotyyppistä nousuvoittoista leveää polkua. Mukavaa, mutta rankkaa sillä nousu on raastava ja se jatkuu pitkään.

Ota risteyksissä oikeanpuoleinen reitti. Jossain vaiheessa vastaan tulee t-risteys, jossa taas käännytään oikealle. Tästä alkaa nopea, teknisesti helppo, kova savipohjainen reitti. Reitti on leveä ja alamäkivoittoinen ja sitä voi huoletta päästellä vauhdikkaasti. Polun loppupäässä kurvataan oikealle alustan muuttuessa hiekkapohjaiseksi. Sitten vielä kurvi vasemmalle ja saavutaan puomille ja voimalinjalle, jonka jälkeen ollaan taas Nostavantiellä. Hiekkapohjainen osuus on aiempaa jyrkempää mäkeä. Vauhtia riittää.

11,5 km (reittipiste 10): Nostavantielle saavuttaessa käännytään vasemmalle ja ajellaan sitä kunnes vastaan tulee Ala-Okeroistentie.

12,8 km: Reitti päättyy Nostavantien ja Ala-Okeroistentien risteykseen. HUOM! Reitti ei ole silmukka eli lähtö- ja maalipisteet ovat eri paikoissa. Yllä oleva reittikartta päättyy n. 1 km ennen Ala-Okeroistentielle saapumista.