MC KRAMPPI GOES TAHKO  

Tahko 120 MTB Marathon ajettiin jälleen 29.6.2002, nyt jo neljännen kerran. Ilmoittautuneita ennätysjoukko, yhteensä 305 ajajaa. Aikaisempiin Tahkoihin osallistuneet Heikki, Pekka ja Oz saivat nyt seurakseen räväkän vahvistuksen, kun mukaan ajamaan lähtivät myös Ellu, Kalle, Marko, Portti ja Retsi. Ryhmästä koottiin kaksi joukkuetta, lisäksi saatiin vielä edustajat kahteen soololuokkaan. Mukana porukassa oli myös Orimattilan enduroässä Hape.

Osa Kramppilaisista vietti kesälomaa, osa riutui töissä, joten perjantaina startattiin kukin omaan tahtiin kohti Tahkoa. Matka sujui mukavasti pienessä ruuhkassa. Kukaan ei myöntänyt erityisesti tankanneensa edellisenä viikkona, mutta uskoo, ken haluaa. Sen verran tiuhaan piti nimittäin matkalla pitää tyhjennystaukoja. Täytyy myöntää, että sää hieman arvelutti: vettä tuli ajoittain taivaan täydeltä. Viimeisetkin pääsivät perille hieman ennen iltakymmentä, juuri ennen kisatoimiston sulkeutumista.

Tyhjennystauko menomatkalla

Aamulla herätys ennen kello seitsemää ja yllätys, yllätys. Aurinko paistoi! Kaurapuurot, leivät, banaanit ja urheilujuomat saatiin kuin saatiinkin alas, vaikka terve kisajännitys kuristikin kurkussa. Kukin mietti kuumeisesti, mitä pukisi päälle, mitä vaatteita tunkisi mukaan. Jos sää ei vaikka lämpenekään päivällä tai jos alkaa sataa...

Klo 8.30 lähdimme kohti lähtöpaikkaa.

Starttialueella väännettiin vitsejä hieman väkinäisesti, mutta fiilis oli kuitenkin loistava. Taustalla kohoava Tahkovuori tosin muistutti, mihin ollaan taas menossa. Vaikka Salpausselän harjut Lahdessa ja Hollolassa ovatkin meille kaikille tuttuja, herättävät Tahkon korkeuserot väkisinkin kunnioitusta. Mäet ovat kuitenkin tuplasti korkeampia ja 60 km:n kierrokselle niitä osuu monta!

Pyörät on jo paikalla, kuskeja vaan puuttuu.

Startti klo 9.

Lähtö on tapahtunut ja Pekka virnistelee kameralle.

Sää edelleen hyvä, mutta jo alkumatka kertoi, että nyt tulee olemaan ennätysmärkää. Kurakotkin pysyivät kuitenkin pääosin ajettavina, mitään pohjattomia reikiä en ainakaan minä löytänyt. Ajoittain joutui kuitenkin jalkautumaan, kun ruuhka yllätti. Oliko porukkaa niin paljon enemmän vai tuliko vaan aloitettua sen verran rauhallisemmin, nyt kun joutui jo ekalla pölkkysillallakin hyppäämään pyörän päältä. Ilman ruuhkaa olisin tietty ajanut kaikki mäetkin ylös. :)

Oz ja Pekka vetämässä yhteislenkkiä?

Matka taittui leppoisissa merkeissä, tällä kertaa ehti jopa maisemia ihailemaan.

Hymyilevä Make matkan varrella - meno taisi olla yhtä juhlaa!

Heikki nauttimassa antaumuksella taukopaikan antimista.

Ellukin yhtä hymyä - lieneekö lähestyvän taukopaikan vaikutusta?

Tahkon huolto muuten kestää vertailun mihin tahansa tapahtumaan. Huoltopaikkoja on riittävästi, tarjoilu runsasta ja ilmapiiri savolaisen leppoisa. Ainoa, mitä jäi kaipaamaan, oli ketjuöljy. Nyt puolimatkan jälkeen ei enää ollut minkäänlaisesta voitelusta tietoakaan. No, tähänkin tapahtuman järjestäjä lupasi parannuksen ensi vuodelle. 

Retsi keskittyneenä ajamassa kohti taukoa.

Portti spekuloimassa taukopaikalla.

Kallekin oli päässyt joukon johtajaksi.

Mutta, mutta... sanoin kuvaamaton on se fiilis, kun saa itsensä ja pyöränsä hinuutettua viimeisen kerran Tahkovuoren päälle ja voi taittaa fillarin loppulaskuun. Tällä kertaa onnistuin itsekin rauhoittamaan vauhtia, ja pyörä oli koko ajan hanskassa. Joka vuosi nimittäin jossain kohtaa vauhti on karannut niin, ettei ole enää voinut juuri jarruihin koskea. Meno on ollut vähän niin kuin ”korkeemmaas kärees”, kaatumatta on kuitenkin aina alas selvitty.

Järven kierron jälkeen hotellin pihalle ja maaliin. On se leuhka tunne! Taas tuli tehtyä jotain elämää suurempaa. Kaiken kruunaa vielä sauna ja pulahdus järveen.

Kuraa reitillä riitti maaliin kannettavaksi saakka.

Koko MC Krampin porukka selvitti matkan kunnialla ilman suurempia murheita. Renkaita ei mennyt keltään ja tekniikka kesti, mitä nyt polkimet hieman tahmasivat kurassa. Kukaan ei nitkahtanut reitille, vaikka väsymyksen hetkiä varmasti kaikki kokivat. Muutama mukava kramppi kutitteli ajoittain pohkeissa, mutta näyttävimmät krampit taisivat kuitenkin iskeä vasta ruokapöydässä Tahkon herkullista pastaa nautiskellessa.

Toinen joukkueistamme MC Kramppi Nautiskelijat yhteiskuvassa.

MC Kramppi Jäykistelijät perhepotretissa.

Soolona ajaneet Kalle ja Ellu tanssiin lähdössä.

Aterian jälkeen takaisin mökille. Alkoi makkurinpaisto ja armoton nestetasapainon haku. Palautumisjuomat nautittuamme päätimme vielä lähteä hotellille mukaan iltabileisiin. Naapurimökin herätysjuhlaporukka äimisteli ikkunan takana, kun 8 henkeä ahtautui pikku-Volvoon, pari pyörää tietty vielä katolla.Harmi, etteivät poliisit pysäyttäneet. Olisi saatu samalla muutos rekisteriotteeseen: rekisteröity 8:lle. Itse bileet olivat hieman hiljaiset, osa porukasta kun oli jo poistunut, ja paikalla olijat olivat yllättäen hieman väsyneitä. Mutta bändi oli hyvä ja yllättävän monen biisin kertosäkeessä esiintyi sana ”KRAMPPI!”

Illanvietto mökillämme täydessä käynnissä.

MC Kramppi kiittää, ensi vuonna uudestaan!

Teksti: Oz