Maassa sijaitsee siis lähes kaikki maailman korkeimmat vuoret ja muutenkin Himalajan vuoristo hallitsee näkymiä joka puolella maata. Ylä- ja alamäkiä on siis tarjolla yllin kyllin mtb:stä kiinnostuneille.  

Vaikeimmille vuoristokiipeilyreiteille maastopyöriä ei tiettävästi ole kovin paljoa raahattu. Joillakin suosituimmilla vaellusreiteillä maastopyöriä on kuulemma nähty, mutta esim. kirjoittajan kiertämällä suositulla Annapurna Circuitilla maasto on enimmäkseen ajokelvotonta. Lonely Planetin Nepal-matkaoppaan mukaan suosituimpien vaellusreittien osalta jopa 80% niiden pituuksista on ajokelvotonta – mikäli näille suuntaa, niin kannattaa varautua pitkiin kantomatkoihin. Suosituimpien vaellusreittien ongelmana on myös vaeltajien runsas lukumäärä, minkä vuoksi lienee viisainta suunnata paremmin pyöräilyyn soveltuville reiteille.

Itse näin yhden maastopyöräilijän Annapurna Circuitia kierrettäessä. Tämä länsimaalainen pyöräilijä tuli vastaan Muktinathin kylässä n. 3.700 metrin korkeudessa. Kaveri tuli vastaan ihmeellisellä pienipyöräisellä vekottimella, joka taisi olla vielä kokoontaitettavaa mallia. Selässä tai pyörässä ei ollut mitään reppua tai muita varavarusteita, joten oletettavasti kuskilla oli majoituspaikka Muktinathissa. Muktinath sijaitsee Circuitin helpommalla loppuosuudella, mutta sieltäkin on kävellen kuuden päivän matka lähimmälle tielle n. 2.700 korkeusmetriä alemmas. Jomsomissa 1-2 päivän kävelyn päässä on kylläkin lentokenttä, joten on mahdollista, että kuski oli tullut lentokoneella Jomsomiin ja ajanut/kantanut pyöräänsä siitä eteenpäin.

Maastopyöräilijä Muktinathissa

Pyörä on erityisesti pääkaupunki Kathmandussa ja sitä ympäröivässä Kathmandu Valleyssa hyvä ja hyödyllinen kulkine paikasta toiseen liikkumiseen. Kathmandu Valley tarjoaa myös hyviä mahdollisuuksia oikeaan vuoristopyöräilyyn. Muualta päin maata löytyy myös hienoja ja haastaviakin pyöräilyreittejä. Kannattaa myös muistaa, että pyöräilyä ei ole kielletty missään päin Nepalia, eli reiteille saa vapaasti mennä pyörän kanssa kunhan muistaa käyttää järkeään ja käyttäytyä kohteliaasti muita liikkujia kohtaan.

Retket ja varusteet

Oman pyörän kuljettaminen lentokoneessa Nepaliin on toki myös mahdollista, mutta helpoin vaihtoehto on joko vuokrata pyörä paikallisista vuokraamoista tai osallistua eri firmojen tarjoamille opastetuille retkille.

Suurin osa Kathmandussa tarjolla olevista pyöristä on huonolaatuisia kulkineita, jotka soveltuvat lähinnä asfaltilla liikkumiseen. Lonely Planetin mukaan Kathmandussa on kuitenkin kaksi yritystä, joilla on tarjolla hyvälaatuisia länsimaalaisia pyöriä vuokrattavaksi: Himalayan Mountain Bikes (HMB) ja Dawn Till Dusk. Molemmat sijaitsevat lähes vierekkäin turistien suosimassa Thamelin kaupunginosassa.

Kumpikin tarjoaa pelkkien pyörien ohella myös samantapaisia ohjattuja mtb-retkiä vastaavan tasoisin hinnoin. Retkiä on tarjolla Nepalin ohella myös mm. Tibetiin, Bhutaniin ja Mongoliaan.

Itse tutustuin lähemmin HMB:n tarjontaan. HMB:n tarjoamat pyörät olivat Suomessa tuntematonta, mutta esim. Saksassa myynnissä olevaa Fuji-merkkiä. Pyörät olivat varustettu Deore-osilla ja Suntourin joustohaarukalla.

Mtb-retki Kathmandu-Nagarkot-Kathmandu (2 päivää)

Heti saavuttuamme maahan marraskuun alussa kävin tutustumassa HMB:n retkitarjontaan sitä varalta, että Annapurna Circuitin kiertämisen jälkeen virtaa ja aikaa riittäisi omakohtaiseen vuoristopyöräilyn mahdollisuuksiin tutustumiseen. Yrityksen palveluja esittelemään saapui paikallinen kaveri tutun näköinen Magura-lippis päässään. Oliko Magura-Cult levinnyt tännekin saakka? Kaveri kertoi, että todellisuudessa hänellä ei ollut varaa Magura-jarruihin, sen sijaan hän joutui ajamaan tavallisilla v-jarruilla. Lakki oli tullut maahan jonkun Saksassa käyneen ystävän mukana. Myyjä oli myös kisakuski ja uskoi vakaasti voittavansa myöhemmin alkavan Himalayan Mountainbike Championship Series ’in ilman Maguroitakin. 

Magura-keskustelun tauottua päästiin itse asiaan eli retkitarjontaan. Rajatun ajan takia minulla ei olisi mahdollisuutta lähteä pitkille retkille, joten pari päivän reissu läheiseen Nagarkotin kylään vaikutti houkuttelevalta vaihtoehdolta. Nagarkot sijaitsee n. 2100 metrissä eli kahdeksansataa metriä Kathmandua korkeammalla – aivan mukavasti ylämäkeä siis. Suosituksi Nagarkotin tekee se, että sieltä pitäisi olla hienot näkymät monille lumihuippuisille vuorille.

Retki sisältäisi seuraavia asioita:

n       Opas

n       Pyörä

n       Kypärä

n       Majoitus hotellissa Nagarkotissa

n       Kaikki ruuat matkan aikana (aamiainen, 2 x lounas, päivällinen)

Tämä retki täysihoidolla tulisi maksamaan 55 USD/päivä eli yhteensä 110 USD, mikä oli sen hetkisen valuuttakurssin mukaan n. 740 FIM. Nagarkotissa olisi aamunkoitteessa mahdollisuus ihailla upeita vuoristomaisemia – kaukaisuudessa pitäisi näkyä myös Mt. Everestin huippu. Retki olisi mahdollista tehdä joko liittyen isompaan ryhmään tai yksin oppaan kanssa. Osallistujien taitojen ja halujen mukaan olisi mahdollista valita erilaisen vaikeusasteen omaavia reittejä.

Asia jäi hautumaan ja odottamaan paluuta vaellukselta.

Annapurna Circuitin kiertäminen sujui hieman ennakoitua nopeammin ja sen jälkeen jäi hieman aikaa palautua ennen vuoristopyöräilyä, jonne päätin suunnistaa aiemmin tehdyn suunnitelman mukaisesti. Retkelle ei ollut lähdössä minun ja oppaan ohella muita, joten minä saisin itse päättää minkälaisille poluille lähtisimme. Ei siis muuta muin matkaan.

Päivä 1:

Lähtöpäivän aamuna menin kahdeksalta HMB:n toimistolle, jossa oli sovittu oppaani kanssa tapaaminen. Toimistolta lähdin taksilla HMB:n pajalle kaupungin laitamille hakemaan pyörääni – oppaan polkiessa taksin edellä.

Pajalla oli iso valikoima uutuuttaan kiiltäviä Fuji Outland-pyöriä, joita oli oppaani Suanen mukaan ostettu n. kuukausi sitten 44 kpl. Erilaisia runkokokoja oli runsaasti ja tällaisella 191 cm pitkälle hujopille löytyi helposti sopiva 20,5” runko. Pyörät olivat tosiaankin varustettuja Deore-osilla ja Suntourin joustohaarukalla. Niissä oli myös remmipolkimet, mutta koska olin kotisuomessa tottunut ajamaan lukkopolkimilla, eikä mitään kokemusta remmeistä ollut, niin päätin jättää remmit pois ja ajaa avoversioilla.

Pyörän säätelyn jälkeen pääsimme liikenteeseen puoli yhdeksän maissa. Ensi alkuun piti päästä pois Kathmandun alueelta ja se tarkoitti vilkkaan ja sekavan liikenteen seassa puikkelehtimista. Ajoimme kuitenkin pieniä teitä ja kujia pitkin, joilla liikenne ei ollut liian kaoottista.

Noin puolen tunnin jälkeen olimme poissa Kathmandun hulinasta ja pääsimme ajelemaan helppoa hiekkatietä. Ainoita haasteita aiheuttivat tien poikki menneet veden kaivertamat urat. Reitti kulki osittain läpi pienten kylien, mutta välillä pääsimme poikkeamaan myös kunnon polulle. Polku oli varsin kapea ja kulki alkuun niin pehmeässä hiekassa, että jalkautuminen hetkeksi oli edessä.

Myöhemmin polulla oli myös yksi jyrkkä ylämäki joka olisi lukkopolkimien kanssa mennyt helposti, mutta avopolkimilla siinä oli edessä jalkojen käyttäminen kävelytarkoituksessa. Avopolkimilla polkeminen osoittautuikin selvästi suurimmaksi eroksi ja negatiiviseksi seikaksi omalla pyörällä ajamiseen verrattuna. Ehdottomasti järkevä ratkaisu olisi tuoda mukana omat polkimet ja kengät.

Toinen merkittävä ero omaan pyörään oli erittäin epäherkkä Suntourin haarukka, joka oli omaan Marzocchiin verrattuna selkeästi heikompaa tasoa ja sitä voisi kai kutsua puolijäykäksi haarukaksi. Toisaalta ylämäissä jäykästä keulasta oli selvästi hyötyä. Muilta osin pyörä toimi hienosti ja vaikutti kaikin puoli laadukkaalta peliltä.  

Tauko paikallaan matkan varrella

Suhteellisten helppojen reittien jälkeen saavuimme pari tuntia lähtömme jälkeen Bhaktapurin kaupunkiin, joka on yksi Kathmandu Valleyn kolmesta vanhasta ja suuresta kaupungista.  Siellä vietimme lounastauon ja tutustuimme mm. kaupungin lukuisiin hindu- ja buddhatemppeleihin.

Bhaktapurista jatkoimme ensin tasaisehkoa ja helppoa asfalttiosuutta ennen jyrkkää asfalttinousua kohti Changu Narayanin temppeliä, johon tutustuminen antoi taas mukavan mahdollisuuden lepotaukoon.

Changu Narayanista alkoi päivän haastavin osuus. Ensin nousimme hiekkatietä pitkin korkean harjun päälle, jonka päällä jatkoimme matkaa kohti hienoa polkuosuutta. Polku oli metsän siimeksessä kulkeva kapea ura, jota oli ilo päästellä. Korkeuseroa polulla ei ollut paljokaan, eikä mitään suomalaistyyppistä juurakkoa/kivikkoa. Haastavaksi polun teki se, että se oli vuoren rinteellä, jossa kaatuminen ei juurikaan houkutellut.  

Suane polun lopun leveällä osuudella

Polun jälkeen alkoi pitkä ja uuvuttava yhdeksän kilometrin mittainen nousu kohti päivän määränpäätä Nagarkotia. Nousu kulki kapeaa asfalttipinnoitteista vuoristoserpentiiniä  - ja hiki virtasi.

Parikymmentä minuuttia yli kolmen iltäpäivällä saavuimme Nagarkotiin vajaa seitsemän tuntia lähdön jälkeen. Oppaan mittarin mukaan päivän saldo oli: 47 km, tehokas ajoaika 3h 50 min, keskinopeus 13 km/h, suurin nopeus 51 km/h. Korkeuseroa lähdön ja määränpään välillä oli n. 800 metriä. Varsin mukava päiväpuhde siis!

Majoitus tapahtui Peaceful Lodge-nimisessä hotellissa, joka oli nimensä mukainen, sillä juuri muita majoittujia paikassa ei ollut. Ylhäällä Nagarkotissa oli selvästi Kathmandua vilpoisempaa, joten päivän aikana repussa kannetut lämpimät vaatteet tulivat tarpeeseen. Valitettavasti sää oli varsin utuinen ylhäällä, joten hienoja vuoristomaisemia ei juurikaan voinut illalla ihailla – toivottavasti auringon nousu toisi muutoksen tulleessaan.

Päivä 2:

Aamulla herätys kuuden jälkeen, jotta ehtisi katselemaan auringon nousua. Utua oli kuitenkin edelleen ilmassa, joten näkyvyys ei ollut huippuluokkaa, joitain lumihuippuja pystyi kuitenkin näkemään. Näiden joukkoon kuului useita yli 7000 metrin huippuja, mm. 7,2 km:n Langtang. Everest jäi kuitenkin sumun takia näkymättömiin.  

Sumuinen näkymä Lodgen terassilta alas laaksoon

Allekirjoittanut Lodgen terassilla, taustalla lumihuippuisia vuoria

Rauhallisten aamuvalmistelujen jälkeen lähdimme liikenteeseen yhdeksän maissa. Reittimme lähti suuntaamaan eri puolelle vuorenrinnettä kuin ylös noustessamme. Alkuun ajoimme mukavaa hiekkatiealamäkeä, sitten vuorossa kumpuilevampaa maastoa. Koko ajan taustalla olivat hienot lumihuippuiset vuoristomaisemat.

Tauko paikallaan kumpuilevalla osuudella. Bonuksena kivat vuoristonäkymät

Seuraavaksi laskimme upeaa hiekkatieserpentiiniä alas laaksoon 1,4 km:n korkeuteen Sankhun kylään. Alamäki oli tosi nautinnollinen mutkitteleva ja kohtuullisen leveä hiekkapätkä. Haasteita toi lähinnä veden kaivertamat kolot ja urat tiellä, kiviä ei pätkällä ollut paljoakaan. Tunnissa olimme laskeutuneet edellispäivänä suurella vaivalla noustut 700 metriä – mutta lystiä oli ollut.  

Alamäkiosuuden hiekkapätkää

Sankhun jälkeen maasto oli tasaisehkoa, välillä ajoimme asfaltilla, välillä hiekalla ja sitten pitkään riisipeltojen vieressä ja niiden välisillä pientareille. Vajaan parin tunnin kuluttua olimmekin jo Kathmandun laitamille ja kuljimme asutuksen seassa kapeilla kujilla kunnes saavuimme suuren buddhalaisen Boudha-nimisen stupan luo. Siellä vietimme lounastauon ja ihmettelimme stupaa. Stupan luona tapasimme sattumalta matkakumppanini, joka lupautui ystävällisesti ottamaan reppuni ja viemään sen mukanaan taksilla hotelliin.  

Boudhan yläosa

Boudhasta lähdimme vielä viimeiselle lenkille Kathmandun  pohjoispuolelle. Alkajaisiksi vuorossa oli kivistä hiekkatietä ylös ja alas, sitten oli pari pahaa kivikkoista ylämäkeä ja asfalttinousua. Yhden kaupungin läpi ajettuamme olimmekin taas nousseet mukavasti laakson pohjalta ylöspäin. Sieltä alkoi hieno alamäkivoittoinen vaihteleva hiekkatie, jota pitkin oli taas nautinto päästellä.

Suane mukavalla kallioisella pätkällä

Pätkän jälkeen suuntasimme leveää ja kivikkoista tietä kohti HMB:n pajaa, jonne saavuimme kahden aikoihin iltapäivällä.

Oppaan mittarin saldo näytti tämän päivän osalta seuraavaa: 47 km, ajoaika 3h 20 min. Oma saldo: takamus kipeä ja lihaksissa tuntui muutenkin. Kokemus oli kuitenkin hieno ja ehdottomasti suosittelemisen arvoinen. Kiertämämme reitti oli varsinainen kulttuuriretki, jossa riitti nähtävyyksiä. Se oli myös sopivan haastava pyöräilyllisesti ja maastopyörä on hieno tapa nähdä aluetta. Tarvittaessa HMB pystyy kyllä järjestämään huomattavasti haasteellisempiakin reissuja sitä haluaville.

Himalayan Mountain Bike Championship Series 2001

Himalayan Mountain Bikes järjestää vuosittain Himalayan Mountain Bike Championship Series’in, jonka kolmatta ja samalla viimeistä osakilpailua kävin seuraamassa 24.11.2001.

Kilpailu järjestettiin Kathmandun lähistöllä ja siihen osallistui yli 100 kilpailijaa yli kymmenstä eri maasta. Kaksi edellistä osakilpailua oli pidetty edellisinä viikonloppuina, nyt oli siis ratkaisujen aika. Palkinnot eivät olleet aivan huonoja, sillä sarjan ykköselle oli luvassa lentoliput Lontooseen ja takaisin ja kakkoselle uusi Fuji Outland-pyörä.

Kilpailun luonteesta minulla ei etukäteen ollut juuri tietoa, mutta kisapaikalla paljastui, että lähtö ja maali sijaitsi kapealla asfalttitiellä. Muilta osin reitti olisi hiekkatietä/polkua läheisten vuorten rinteillä. Alkuun reitti nousi ylös rinteille ja laski sieltä alas takaisin lähtöpaikalla, jossa myös maali sijaitsi. Kilpailijoiden kertoman mukaan nousuosuus oli melko hyväkuntoista hiekkatietä, alamäessä sen sijaan reitti kulki huonokuntoista ja kivikkoista hiekkatietä/polkua. Reitin pituus oli 21 km, lähtöpisteen korkeus oli 1.312 m ja korkein kohta 2.066 m.

Kilpailuun osallistui yllättävän paljon länsimaalaisia ja edustettuina olivat mm. Hollanti, Saksa ja Englanti, pohjoismaalaisia osallistujia sen sijaan ei näkynyt.

Kilpailukalusto oli hyvin kirjavaa ja erityisesti paikallisten polkijoiden pyörien taso ei ollut kovin korkea. Joukkoon mahtui kuitenkin myös mielenkiintoisia kulkineita. Eräällä paikallisella kuskilla oli kivan näköinen etujousitettu Curtis-merkkinen pyörä, joka oli varustettu Rock Shox Judy SL-haarukalla ja XT/LX-osilla. Kuski kertoi asuneensa aiemmin Saksassa ja tuoneensa pyörän sieltä.

Hienoimmat pyörät olivat luonnollisesti rikkailla länsimaalaisilla. Useimmat niistäkin olivat etujousitettuja ja kunnon täysjuustoja oli oikeastaan kolme kappaletta: Specialized Expert FSR, Marin East Peak ja erikoisella Noleenin keulalla varustettu K2 Proflex 4000.

Hong Kongista paikalle oli saapunut upea titaniumrunkoinen Seven Sola, joka oli hienosti viimeistelty ja varustettu XTR-osilla. Kulkine herätti ansaittua huomiota kanssakilpailijoissa ja sen omistaja kertoi, että Seven on pieni paja Massachusettissa USA:ssa. Kuski oli tullut paikalle pelkästään tätä kisaa varten ja sijoittui yli 40v. sarjassa toiseksi.  

Upea Seven Sola

Myös Saksasta oli saapunut paikalle kaksi edustajaa pelkästään tätä kisaa varten. Molemmat olivat puoliammattilaisia ja heillä oli allaan Fuji-kalusto. Toisella kuskilla oli varustuksena mm. Mavicin Crossmax tubeless-vanteet, mutta rengastus oli kuitenkin sisärenkaallinen.

Muuta mainittavaa kalustoa oli mm. XTR-osilla varustettu Klein Adroit, muutama etujousitettu Cannondale, Giant, GT ja Marin. Hollantilaispari oli tuonut myös paikalle Cannondalen tandemin. Huomionarvoista oli se, että yhdelläkään kilpailijalla ei ollut pyörässään levyjarruja!

Cannondalen tandemi

Itse kisapaikka oli n. puolen tunnin bussimatkan päässä Kathmandun keskustasta ja sinne oli järjestetty ilmainen bussikuljetus. Kisapaikalle oli saapunut erittäin runsaasti yleisöä – ilmassa oli urheilujuhlan tuntua! Paikallinen yleisö oli todella panostanut tapahtumaan mm. maalaamalla tiehen suuren maailman malliin tervehdyksiä kilpailijoille. Radan ylle oli myös levitetty hienoja tervehdyslakanoita ja koululaiset ja kyläläiset matkan varrella olivat pukeutuneet parhaimpiinsa ja odottivat innolla kisareitin varrella.  

Väkijoukkoa lähtöpaikalla, väkeä riitti talon katoille asti

Naisten ja junioreiden sarja kiersi lyhyemmän reitin ja saapui maaliin noin puolen tunnin ajon jälkeen. Miesten sarjan parhaimmisto käytti matkaan aikaa noin tunnin verran. Kisan ykkönen suhteellisen selvällä marginaalilla oli toinen saksalaiskuskeista nimeltään Marc Weihert. Toinen saksalaisista myöhästyi jostain syystä lähdöstä ja jätti leikin kesken huomattuaan jääneensä katsojajoukkojen taakse. Kakkoseksi tuli sama HMB:n paikallinen työntekijä, joka oli kuun alussa esitellyt minulle firman palveluita Magura-lippis päässään. Hän voitti yhteiskilpailun, joten kaverin itseluottamus ei ollut aivan tuulesta temmattu.  

Kilpailija kurvaamassa maalisuoralle

Kilpailun jälkeinen palkintojen jakoseremonia oli pitkä ja juhlallinen – kokemus sekin itsessään! Myöhemmin illalla järjestettiin Kathmandun Radisson-hotellissa vielä virallinen palkintojenjakotilaisuus, jossa julkistettiin myös koko sarjan voittaja.  

Kilpailijajoukkoa seuraamassa palkintojenjakoa

Voittajan Fuji kisan jälkeen

Voittaja tuulettamassa palkintokorokkeella

Kilpailun seuraaminen oli jännittävä ja eksoottinen kokemus. Erikoisista kokemuksista kiinnostuneiden kannattaa lähteä Nepaliin kokeilemaan miltä maistuu kisaaminen hieman erilaisissa maisemissa. Kisaan voi lähteä myös ilman vakavaa kilpailumieltä nauttien mukavasta kokemuksesta. Katsojamäärät ovat sellaiset, että ainakaan Suomessa ei päästä lähellekään samoja lukuja, puhumattakaan reitin varren hienosta tunnelmasta.

Miten pääsee, mitä maksaa yms. käytännön tietoa

n       Nepaliin lentää useita lentoyhtiöitä, joista Aeroflot lienee halvin vaihtoehto. Aeroflotin hinnat liikkuvat hiukan alle 1000 euron tuntumassa meno-paluu

n       Oman pyörän kuljettaminen koneissa on mahdollista, mutta itselläni ei ole siitä käytännön kokemuksia.

n       Himalayan Mountain Bikes vuokraa hintaan 10 USD/päivä Giantin halvoilla osilla varustettuja pyöriä.

n       HMB järjestää opastettuja retkiä mm. eri puolille Nepalia, Tiibetiin, Bhutaniin, Mongoliaan ja Laosiin. Kilpailija Dawn Till Dusk tarjoaa vastaavia palveluja

n       Molemmat yllämainitut firmat sijaitsevat lähes vierekkäin Kathmandun Thamelin kaupunginosassa lähellä kuuluisaa Kathmandu Guest Housea

n       HMB:llä on erinomaiset www-sivut osoitteessa www.bikingnepal.com

n       Dawn Till Dusk’iin saa yhteyttä sähköpostitse osoitteesta dtd@wlink.com.np

n       Mikäli on tottunut lukkopolkimiin, niin omien polkimien ja kenkien tuominen mukanaan on erittäin järkevä vaihtoehto

n       Hyödyllistä informaatiota Nepalin mtb-mahdollisuuksista löytyy mm. Lonely Planetin Nepal-matkaoppaasta, jonka v. 2001 painoksessa on n. kymmenen sivun osuus mtb:tä. Muutenkin Lonely Planet on korvaamaton apu omatoimimatkailijalle ja kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan

n       Eläminen Nepalissa on varsin edullista, me asuimme Kathmandussa hotellissa kahden hengen huoneessa, jonka hinta oli 6,60 USD/päivä eli n. 45 FIM/päivä, syöminen kunnon ravintolassa maksoi n. 20-30 FIM. Näitäkin selvästi halvemmalla saa majoitusta ja ruokaa.

n       Himalayan Mountain Bike Championship Series’stä löytyy runsaasti tietoa HMB:n kotisivuilta.

n       Osallistumismaksu/kisa v. 2001 oli 30 USD

n       V. 2002 kilpailu järjestettäneen samoihin aikoihin marraskuussa, joka on erittäin hyvä ajankohta matkustaa Nepaliin

Teksti: Portti