MC Kramppi goes Lago di Garda

Monivuotinen haave toteutui viimein 10.7.2004, kun MC Krampin testiryhmä starttasi kohti Veronaa ja sieltä edelleen Gardalle Rivaan. Ryhmässä olivat mukana Portti, PekkaV (guide), Pekka, Ellu ja Oz. PekkaV:lle reissu oli jo viides Gardalle, joten saimme hyödyllista tietoa käytännön asioista jo ennakkoon, puhumattakaan aikaisemmilla kerroilla testatuista upeista reiteistä. Paikkaa on hehkutettu joka julkaisussa kyllästymiseen asti, eikä aiheetta. Kyllä sinne kannatta mennä. Ja minimiaika perillä on ehdottomasti 2 viikkoa.

Seuraavassa kuvauksia retkistämme.

- Oz -

11.7.   Riva – Campi - Riva (25 km, nousua 657 m, top 692 m)

Ensimmäinen aamumme aukeni pilvisenä ja tarjosi parin tunnin sateenkin, mutta kun puolen päivän aikaan sää kirkasstui, päätimme lähteä pikaiselle lenkille.

11,5 km asfalttiserpentiiniä ylös upeista maisemista nauttien legendaarisen Adrenalin DH:n alkuun. Keulat yläasentoon, renkaista painetta pois ja nauttimaan!

6 km:n alamäkipätkä alkaa myöhemminkin tutuksi käyvällä tavalla: ensin kivikkoa eri muodoissaan, sitten älyttömän jyrkän betonijakson jälkeen takaisin asfaltille.

Vaikuttavaa settiä ja murhaa jarrupaloille. 

12.7.   Riva - Baita della Celva – Navene – Torbole – Riva (37 km, nousua 1115 m, top 1155 m)

Asfalttinousun jälkeen paineita pois renkaista ja loppuylämäki kivikkoista hiekkatietä ylös, ylämäkeä kaikkiaan 12,5 km.

Alamäki 9,5 km todellista herkkua: pikkudroppeja, irtonaista liuskekiveä, tiukkoja vallikaarteita. Ylhäällä jouduttiin pilven sisään, parisataa metriä alempana sää taas kirkastui ja samalla lämpötila nousi toistakymmentä astetta.

Erittäin suositeltava pätkä, yksi reissun parhaista.

14.7.   Riva – Torbole – Loppio – Santa Barbara – Nago – Strada M. Baldo – Torbole – Riva (42 km, nousua 1200 m, top 1169 m)

12 km:n nousun aikana sai nauttia tosi upeista maalaismaisemista, kun vuoristoserpentiini nousi läpi hienojen pikkukylien. Viimeinen kilometri oli mielettömän jyrkkää 23 %:n ylämäkeä, jossa oli pakko hakea aivan pienintä välitystä. St. Barbarasta alkoi jälleen yksi parhaista alamäkipätkistä, alamäellä pituutta kaikkiaan 9,5 km: ekat 5 km kovaa savipolkua ja upeita vallikaarteita, aurinko paistoi lehvästön läpi ja teki polun mielenkiintoisen pilkulliseksi ja ajamisen vieläkin jännittävämmäksi, kun kivien ja kuoppien hahmottaminen oli hankalaa. Loppu 4,5 km alamäkeä tultiin ensin kivikkoa sopivilla dropeilla höystettynä, sitten vaihdettiin kapealle asfalttitielle. Jarrut kärysivät siihen malliin, että oli pakko säälistä pysähtyä niitä jäähdyttelemään. Kuului vain sihahdus, kun kartanluvun yhteydessä Guide nojasi vahingossa punahehkuiseen jarrulevyynsä. Nyt pohjetta koristaakin sitten Maguran wave-levyn jättämä arpi. Rispektii!

Kaiken kaikkiaan uskomattoman hieno pätkä – tänne tullaan vielä uudestaan!

15.7.   Riva – Military – Molina – Passo d´Ambola – Pregasina – Military - Riva (72 km, nousua 2020 m, top 1863 m)

Rankka reissu, mutta sanoisin, että ”pakollinen” Gardan kävijälle. Maisemat ovat kaikkialla hienoja, mutta täällä ehkä vieläkin jyhkeämmät.

Alun Mussolinin sota-aikana tekemä reitti on ollut 5 vuotta kunnostuksen alla, mutta nyt se sitten satuttiin avaamaan juuri eilen. Aika hyvä säkä!

Pari metriä leveä väylä on louhittu vuoren kylkeen ja Garda-järvi kimaltelee pari sataa metriä alempana, todella vaikuttavaa ja aina vaan paranee. Ylämäkeä Molinan kylään kertyy kaikkiaan 13 km, jonka jälkeen tulee noin 15 km:n pätkä tasaista asfalttisiirtymää. Tremalzoon vievän tien risteyksessa on kuppila, jossa kannattaa satsata cappucchinoon, koska kohta kiivetään kunnolla! Edessä on 13 km:n pituinen serpentiini, joka ei juuri lepohetkiä tarjoa. Tässä kannattaa laittaa pallopaidat jakoon ;-)

Ylämäkeen osuu yksi vuoristolähde, jossa on hyvä virkistäytyä ja täyttää tyhjentynyt juomareppu raikkaalla vedellä. Tien päässä Tremalzossa on vielä ravintola, jossa on hyvä tankata kohta alkavaa hulppeaa lähes 30 km:n alamäkeä varten.

Jonkun verran piti yrittää malttia säilyttää, sillä nyt olivat ojat toooooosi syviä. Ja täällä on kyllä pakko malttaa maisemiakin ihailla. Matkalla alas on  Rif. Baita Segalen metsästysmaja, jossa on myös kiva pysähtyä vetäisemään nimet vieraskirjaan.

Tämä alamäki tarjoaa ihan kaikenlaista alustaa, reilun 500 m:n korkeudessa olevan Pregasinan kauniin kylän jälkeen päädytään jälleen asfaltille. Matkalle osui vielä kilometrejä pitkä hämärä tunneli, joka taisi olla aika jyrkkää mäkeä, koska 60 km/h puhkesi polkematta.

Lopuksi vielä uusintana Mussolinin Military Route toisin päin alas Rivaan.

17.7.   Riva – Arco – San Martino – Carobbi – Malga Vallestre – Malga Stivo – Santa Barbara - Torbole – Riva (46 km, nousua 1700 m, top 1746 m)

Alkuun jälleen tutusti kapeaa asfalttitietä ylös läpi idyllisen kylän, sitten viinitarhan läpi yhä jyrkkenevää serpentiiniä. Ohitimme pystysuoran kallion, jossa saksalaiset kiipeilijät roikkuivat. Liikkeellä ajamassa oli monta ryhmää, jotka ajelivat ylös samaan tahtiin kanssamme. Ylempänä n. 1130 m:ssä itävaltalaiset kanssakiipijämme valitsivat alamäen, mutta me jatkoimme vielä ylös kohti huippua jyrkkenevää hiekkatietä. Tie loppui n. 1500 m:ssä, josta alkoi sairaan jyrkkä savipolku, joka välillä loiveni niin, että pääsi sen 20 m ajamaan. Täällä ei enää muita pyöräilijöitä näkynyt, vain muutamia vaeltajia tuli vastaan. Huipulle kuitenkin päästiin, joten ei muuta kuin alas. Alkuun näyttikin hyvältä, mutta sitten muuttui hurjaksi: kapea polku harjanteella, oikealla rotko ja vasemmalla kallioseinä. Yläpuolella oli välillä jotain pensaita, joiden paksut oksat tulivat sopivasti polulle, eikä tilaa ollut väistääkään.

Parissa kohtaa pääsi kunnolla kantamaankin fillareita, kun piti pudottautua muutama metri lähes pystysuoraan. Onneksi jalalle löytyi aina jonkinlainen askelma.

Tuttuun tyyliin vuorelle alkoi jälleen kerääntyä synkkiä pilviä ja kun juomareput ja geelivarastotkin rupesivat ehtymään, alkoi melkein hirvittää. Parin kilometrin taaperruksen jälkeen saavuimme kuitenkin tasangolle lehmien laitumelle.

Nyt alkoi sitten alamäki: 5,5 km ja paikoin varmasti riittävän jyrkkää. Vauhti meinasi väkisinkin välillä karata Contin Verticalien lipsuessa irtonaisella liuskekivellä.

Alempana St. Barbaran tasangolla 1169 m:ssa palkitsimme itsemme virvokkeilla paikallisessa taukomajassa.

Alamäki ei vielä tähän loppunut, jäljellä vielä se tuttu 9,5 km:n herkkupätkä Santa Barbarasta Nagon kautta Torboleen. Se sama kuin 14.7. Tämä oli ehkä matkan huimin reissu, suunniteltu aikataulu petti täysin.

Ylämäkeä ajettiin ja talutettiin putkeen 17 km ja alamäkeä kertyi vastaavasti 16 km. Lisäksi ylhäällä vuoren kyljessä ollut ”tasamaaosuus” oli lievästi ilmaistuna mieleen painuva. Seuraavalla reissulla tänne tullaan kuitenkin varmasti uudelleen.

18.7.   Riva – Varone – Calvola – Kreutz – Val di Tovo – Arco Riva (26 km, nousua 820 m, top 925 m)

”Palauttavaksi” ajateltu välipäivän lenkki olikin jotain ihan muuta.Asfalttiserpentiini vaihtui viinitarhan kautta nopeasti pieneksi kivikkopoluksi. Vastaan tuli lauma vuohia, jonka johtajapukin sarvet olivat sen verran kunnioitusta herättävät, että ohitimme lauman rauhallisesti pusikon kautta. Kohta vastaan tuli myös vanha isäntä, ilmeisesti lauman omistaja iloisesti huikaten Bon Giorno!

Pian polku jyrkkeni ajokelvottomaksi kivikoksi, mutta jatkoimme kuitenkin ylös, koska pitkän nousun jälkeen on pakko tulla myös pitkä lasku. Usko alkoi kuitenkin horjua, kun korkeusmittari näytti 650:ä, eikä edessä kohoavien vuorten välissä näkynyt minkäänlaista solaa. Olimme jossain kohtaa eksyneet suunnitellulta reitiltä. Päätimme kuitenkin, että kiivetään vielä 20 min, sitten tullaan vaikka samaa polkua alas. 800 m:ssä nousimme louhikolta ylös polkujen risteykseen, jonka viitat kertoivat meidän olevan aivan oikeassa suunnassa. Olimme vain tulleet eri reittiä ylös. Eipä mittään: tulipahan nuotitettua loistava pätkä, tämä käydään vielä toiste tällä reissulla laskemassa.

Pian Kreutzin kääntöpaikan krusifiksi löytyikin, siis hanskat käteen, kypärä päähän ja kohti tuntematonta. Vastassa olikin selkeästi toistaiseksi teknisin pätkä: oli pientä kiveä, isoa kiveä, kiinteää kiveä, irtokiveä, pyöreää ja terävää kiveä. Siis kaikkea mahdollista ja järkyttävän jyrkkää. Tulipahan sekin koettua, että oli pakko pysähtyä alamäessä huilaamaan, kun kädet olivat täysin loppu. Vauhtia ei uskaltanut yhtään päästää karkaamaan, ettei muuttunut matkustajaksi. Mukavan lisän toivat välillä polun yli ulottuvat piikkipensaat, jotka jurmuttivat käsivarret mukavasti verille.

Alas selvittiin kuitenkin jälleen ehjänä yhtä loistavaa kokemusta rikkaampana.

Sitten vaan Arcon kautta rennosti rullaillen hotellin baaritiskille – Birra grande! – ja suunnittelemaan seuraavaa etappia.

19.7.   Riva – Tremalzo – Pregasina – Military – Riva (34 km, nousua 350 m, top 1863 m)

Koska eilen meni palauttelut vituralleen, lähdettiin Ellun kanssa vielä kaksin hakemaan Tremalzon ikimuistoinen alamäki. Helpotimme alun urakkaa sen verran, että menimme ylös ravintolalle Mecki´sin shuttle-Transitin kyydissä. Meidän lisäksi kyydissä oli kuusi saksalaista pyörineen. Matka taisikin olla reissun hurjin kokemus: kuski piti omaa showtaan, lykkäsi Zeppeliniä soittimeen ja antoi Transitille kenkää siihen malliin, että melkein hirvitti. Torvi soi herkästi ja kun Molinan kylässä saimme kiinni jonkun jakeluauton, kuskimme pui nyrkkiä serpentiinikurvassa sivuikkunasta huutaen ”Where the fuck are you from – India?” ja hauskaa riitti. Viimeinen 13 km:n nousu mentiin lämä tiskissä kauhukahvoissa rystyset valkoisena roikkuen. Tuntui, ettei auto voi millään taittua serpoon, vaan kallioon mennään.

Asfalttitien päässä pyörät pois kyydistä ja terassille cappucchinolle. Sitten viimeinen pari kilometriä huipulle ja maisemista nauttien alas. Kun ei karttaa sattunut mukaan, valitsimme Pregasinan yläpuolella erehdyksessä hippasen haastavamman reitin.

Vaelluspolku alas oli pääosin irtonaista pään kokoista kiveä ja jyrkkyys sitä luokkaa, että pakko oli välillä hypätä pois pyörän päältä. Suunta tuntui kuitenkin oikealta, joten jatkoimme alas päin. Kohta tulimmekin tutulle betonitielle, joka johti kauniiseen Pregasinan kylään. Sieltä takaisin Rivaan tuttua sotilasreittiä pitkin.

21.7.   Riva – Varone – Kreutz – Tenno – Campi – Riva (40 km, nousua 1172 m, top 925 m)

Nyt sitten laskemaan se aikaisemmin nuotitettu, ylämäkeen talutettu pätkä.

Olikin jälleen todellinen helmi: sopivan haastavaa, mutta käytännössä koko ajan ajettavaa pätkää lehtometsässä. Ja pituutta riitti alamäellä jälleen aika lailla tarpeeksi. Vielä, kun kävimme uusimassa alkureissun Adrenalin DH:n, oli päivä kuta kuinkin täydellinen.

Tämä kuuluu ehdottomasti lenkkiemme top 3:seen.

23.7.   Rif Graziani – Monte Baldo – Baita dei Forti – Rif Graziani – Monte Altissimo (40 km, nousua 990 m, top 2076 m)

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, edessä valitettavasti viimeinen lenkki.

Päätimme jälleen valita alkumatkan tieosuudelle tutun Coast to Coast –sukkulakyydin.

Matka oli taas lievästi sanottuna värikäs, Transitilla lasketeltiin vuoristoserpentiiniä ylös tien täydeltä ja välillä vähän ylikin...

Rif Grazianissa kiitimme kyydistä ja syöksyimme fillareinemme tietä alas kohti Monte Baldolle itäpuolelta nousevaa tietä, jota pitkin kiipesimme ylös kabiinihissiasemalle.

Ylhäällä oli väkeä melkein ruuhkaksi asti, hissit olivat aivan täynnä. Baldon päällä kulkevalta maisemapolulta maisemat molemmille puolille vuorta ovat huikeat, ja löytyihän se legendaarinen polunpätkäkin. Siis se, mikä on kaikissa Garda-aiheisissa maastopyöräjutuissa. Ilma oli todella helteinen, Baldon huipullakin reilusti yli +30.

Laskimme patikkapolkua alemmas takaisin tielle, jota nousimme jälleen Rif Grazianiin, jonka ravintolassa tankkasimme Altissimon valloitusta varten. Nousu olikin helteessä haasteellinen. Polku muuttui nopeasti kivikkoiseksi, joka piti sykkeen mukavasti tapissa, kun piti koko ajan kikkailla ylös louhikossa. Hieman ennen huippua alkoi ukkonen jyrähdellä ja toisella puolella näytti pahaenteisesti taivas tummenevan. Kohta alkoikin sataa, ja ylhäällä tuli vettä jo ihan kunnolla. Samalla lämpötila putosi hieman toiselle kymmenelle. Sade sotki suunnitelmamme hienosta trial-alamäestä, sillä mutainen, irtonainen liuskekivi on sietämättömän liukasta märällä kelillä. Kaiken kruunasi vielä reissun ensimmäinen (ja ainoa) rengasrikko. No, jäipähän jotain parannettavaa seuraavalle matkalle.

Haikein mielin hyvästelimme vuoren, huomenna olisi valitettavasti kotiinpaluun aika.

Onneksi lähtöpäivälle sattui Transalp Challengen maaliintulo Rivaan, joten ainakin jotain fiilistelyä oli jäljellä.  Komeaa oli italialais-saksalainen karnevaalimeininki, ja tulipahan bongattua kaikkien Cannari-kuskien jumala – Tinker Juarez!

Arrivederci Garda!

 

Kaikkiaan

tuli ajettua 9 lenkkiä, matkaa reilut 360 km, nousumetrejä yhteensä 10024.

Lisäksi tietysti kruisailut kylillä kahden viikon aikana.

HUOMIOITA JA HAVAINTOJA

Pyörät

Meillä kalustona oli pari  Cannondale Jekylliä, Santa Cruz Blur, Rotwild RCC09 sekäIntense Tracer. Kaikki osoittautuivat toimiviksi peleiksi. Tietty täysiverisellä DH-laitteella olisi ollut mukava tykittää alamäet, mutta useita tunteja kestävät nousut     menivät kuitenkin mukavammin 4-5 tuumaa joustavilla vehkeillä.

Joustomatkan säätö keulassa osoittautui myös todella käyttökelpoiseksi ja takaiskarin lukitusta tuli myös asfalttinousujen ajan hyödynnettyä.

Jarrupaloja kannattaa varata mukaan, niitä nimittäin kuluu.

Oma vai vuokrapyörä?

Ikuisuuskysymys. Finnair otti edestakaisesta kuljetuksesta 50 €, joka vastaa parin päivän vuokrahintaa (Jekyll 800). Oma jumppansa on tietysti pyörän pakkaaminen ja laatikon roudaus ruuhkassa. Lisäksi fillari on kyllä vuoristossa kovilla: voimansiirto kiivetessä, kiviä lentää laskuissa ja jarrupaloja menee... Itse olen kuitenkin edelleen oman pyörän kannalla. Sillä on mukava hoidella myös välipäivien kruisailut, ja onhan se heti valmiiksi oikeissa säädöissä.

Varusteet

Näin heinäkuussa pärjäsi loistavasti kevyillä vaatteilla, hellettä riitti. Sadetakkia tuli kuitenkin pari viikkoa kuljetettua repussa, ja tulihan sillekin sitten viimeisenä ajopäivänä tarvetta. Vuoristossa säänvaihtelut ovat tunnetusti nopeita. Pitkissä nousuissa kypärän ja hanskat voi huoletta ottaa pois. Polvarit ja kyynärit eivät olisi alamäkeen lähdettäessä yhtään pöllömpi lisäturva.

Pallopaita

Pysyi lukuisista hyökkäyksistä huolimatta huoneessa 323 ;-D

 

Teksti: Oz